Kanelimamman jouluherkut pääsivät joulukuvastoon
Kanelimamma aloitti yhteistyön Sokoksen kanssa. Ihan mukava meriitti pienelle herkkuyritykselle ja olipa mielenkiintoista huomata, mitä kaikkea pientä tai suurempaa puuhaa vaadittiin ennen kuin jouluherkut päätyivät Sokoksen hyllyille ympäri Suomen. Mutta niinpä vaan jouluiset herkut kuten kanelitoffee, kahvi ja suklaa pääsivät myyntiin paraatipaikoille ja upeaan joulukuvastoon, johon pääset tutustumaan tästä linkistä.
Yhteistyö lähti käyntiin pienimuotoisesti, sillä Kanelimamman on palveltava joulusesongin aikaan myös muita jälleenmyyjiä, verkkokaupan asiakkaita sekä yritysjoululahjojen tilaajia. Sokoksen jouluvalikoimaan pääsi viisi Kanelimamman suosituinta herkkua: Choco-merisuolasuklaatryffeli, Jänömetsä-kanelitoffee, kahvi, toffee sekä valkosuklaalaku. Siinäpä monta jouluherkkua lahjakoriin! Herkullisia joulumuistamisia henkilökunnalle, opettajalle, isovanhemmille...
Tässäpä kuva Hyvää joulua -kanelitoffeesta, mikä on ollut huippusuosittu herkkulahja yrityksen henkilökunnan lahjaksi. Niin suosittu, että kanelitoffee on tällä hetkellä miltei loppu varastossa ja seuraava erä valmistuu ensi jouluun. Jos haluat maistella kanelinmakuista toffeeta, niin ehkäpä kannattaa tilata se nopsaan verkkokaupasta :).
Paljon herkkuja joululahjoiksi
Joulusesonki on lähtenyt vilkkaasti käyntiin; liekö vauhdittajana Sokosen joulukuvasto vai yli seitsemän vuoden tyytyväiset asiakkaat, jotka suosittelevat jouluherkkuja ystäville ja tutuille. Kanelimamman varastolle saapui iso yritysjoululahja tilaus ja ostaja oli jo valinnut itse Kanelimamman verkkokaupasta, mitä haluaa antaa yrityksen henkilökunnalle joululahjaksi. Itse yrittäjän myyntityö oli siis olematon. Kyselin mistä ostaja oli löytänyt Kanelimamman joululahjat, niin suosittelijana oli ollut kollegan mies, joka oli saanut viime jouluna lahjaksi Kanelimamman suklaata, pipareita, glögiä ja joulutoffeeta. Tuli hyvä mieli, että on tehnyt työn hyvin!
Herkkukori on hyvä valinta joululahjaksi, sillä se yleensä syödään loppuun, eikä siitä jää "jälkiä" tulevalle. Maistuva ja ekologinen joululahja siis. Ei mitään turhaa.
Ihanaa ja herkullista joulun odotusta! Kanelimamman varastolla jatkuvat joulupuuhat.
Jouluterveisin,
Hanne
Comments